Äänentoistolaitteet karaokekeikkailuun🎤

Valtteri Vanha
Kirjoittaja Valtteri Vanha
Lukuaika 2 min
28.9.2023 13:50

Kesä on karaokejuontajan kulta-aikaa, kun tapahtumia ja juhlia vietetään viikonlopusta toiseen. Meiltä kysytään aika-ajoin suosituksia erilaisista äänentoistolaitteista. Tähän juttuun on kerätty erityisesti karaokekäyttöä varten parhaiten soveltuvat PA-järjestelmät. 

 

Vaatimukset 🎤

Äänentoistolaitteita löytyy vähän jokaiseen lähtöön eri hintapisteistä. Lähtökohta laitteiden valitsemiselle määräytyy oman käyttötarkoituksen, aktiivisuuden ja keikkapaikkojen koon mukaan. Koska kyseessä on liikkuva työ, tulee työpisteen pystyttämisen olla mahdollisimman helppoa ja kätevää. Lisäksi ne tulisi sopia tavalliseen henkilöautoon ja selän säästämiseksi painaisivat maltillisesti.

Tässä tekstissä käsitellään erilaisia vaihtoehtoja, jotka toimivat erinomaisesti keikkakäyttöön, olit sitten satunnainen harrastelija ja tai hankit voin leivän päälle painamalla suomea päästä päähän.

 

Äänentoistolaitteet (kaiuttimet) karaokeen 🎤

Kaiuttimet luokitellaan karkeasti kahteen ryhmään; aktiiviset ja passiiviset kaiuttimet. Tässä jutussa käsitellään vain aktiivia kaiuttimia, sillä ne ovat hyvin pitkälti syrjäyttäneet passiiviset keikkakäytössä. Näiden ero tulee siitä, että passiivinen vahvistin tarvitsee erillisen vahvistimen, kun taas aktiivisessa se on sisäänrakennettu.

Listasin alle erilaisia vaihtoehtoja koon ja käyttötarpeen mukaan. Kuten muissakin laitesuosituksissa, en ehdota kaupan halvimpia vaihtoehtoja, sillä toisin kuin kotivehkeet, ammattikäyttöön tulevat kamppeet maksavat itsensä takaisin.

 

Pienet ja passelit satunnaiseen käyttöön.

Älä anna pienen koon hämätä, sillä näistä laitteista lähtee ääntä, kovaa ja hyvällä laadulla. Näistä kaiuttimista löytyy mikseri ja sisääntulot, joten voit kytkeä mikrofonit suoraan kaiuttimen taakse. Nämä soveltuvat parhaiten pieniin juhliin, joissa äänitasot pysyvät maltillisina.

Bose S1 Pro
Pienten PA-järjestelmien ehdotonta kärkeä. Kaiuttimen takaa löytyy kaksi sisääntuloa, joihin voi kytkeä mikrofonit. Akulla varustetussa mallissa virta riittää koko keikan ajaksi, joten sinun ei tarvitse murehtia virrasta. Laitteesta löytyy myös bluetooth joten voit käyttää vaikka kotona kaiuttimena. Jos rakentelet isompaa kokonaisuutta, tätä kaiutinta voi käyttää myös laulajalle monitorina.

Yamaha DRB12
Bosen kaiutinta hiukan suurempi, mutta samaan tapaan sisältää myös sisääntulot, joihin voit kytkeä mikrofonit suoraan. Soundin puolesta tuttua Yamahaa. 

 

Keskikokoiset kovaan käyttöön

Keskikokoiset PA-järjestelmät sopivat loistavasti aktiiviseen käyttöön ja ovat nopeita pystyttää. Alla esitetyt järjestelmät sisältävät riittävät sisääntulot ja säädöt, jotta saat mikrofonit suoraan kaiuttimeen kiinni. Mahdollisuus myös laajentaa erillisellä mikserillä.

Bose L1 Pro16
Bosen "tolppakajarit" on meidän mielestämme kategorian parhaita vaihtoehtoja. Tämä Pro16 -malli sisältää nimensä mukaisesti 16 elementtiä yläpäässä ja ääni toimitetaan 180 asteen kuuntelualalle. Alapään takaa löydät liitännät 2 laitteelle, mutta voit kytkeä myös erillisen mikserin.

Bose L1 Pro8
Pro16 -mallin pikkuveli. Ero tulee yläpään kaiutinten määrästä, joita tässä mallissa 8 kappaletta. Boselta löytyy myös L1 Compact -laitteistopaketti, joka mallisarjan edullisin, mutta suosittelemme panostamaan tähän Pro8 -malliin.

Yamaha Stagepas 600
Tämä paketti näyttää ulospäin perinteisiltä aktiivikaiuttimilta, mutta kätkee sisälleen 10-kanavaisen mikserin. Täysiverinen mikseri on integroitu toisen kaiuttimen taakse, mistä sen voi irrottaa. 

Tolppakaiuttimista poiketen näiden lisäksi on hyvä hankkia kaiutinjalat, joilla kaiuttimet saa nostettua ylemmäs.

 

Isoon tilaan, kovaan käyttöön.

Jos olet päättänyt tehdä asiat "isosti" ja haluat parasta, mitä rahalla saat, on meidän suosituksemme täydellinen Bose F1 -paketti. Voit tilata yhden yläpään ja yhden alapään, mutta koska tavoittelet täydellisyyttä, pistä kerralla koriin kaikkea kaksin kappalein.

Bose F1 Aktiivisubwoofer
Noin lonkan korkuinen, 25 kg painava subwoofer toimii paketin pohjana, niin äänessä kuin fyysisestikin. Tästä alapäästä saa matalat taajuuden laadukkaasti ja lujaa, ilman "pöminää".

Bose F1 Model 812
Aktiivikaiutin laitetaan jalkojen avulla seisomaan subwooferin päällä. Tämän kaiuttimen erikoisuus on suunnattavissa elementeissä. Ylä- ja alareunasta painamalla/vetämällä äänen peittoaluetta voi muokata pystysuunnassa. Jos kaiuttimet ovat korkealla, voit painaa painaa alareunan sisälle, jolloin ääni tulee suuremmassa kulmassa alaspäin.

Jos et olet valmis suureen kertainvestointiin, voit hankkia ensin yläpäät erikseen, sillä niistä löytyy 12" subwoofer -elementit. Yhdellä ylä- ja alapäällä saa myös täytettyä isommankin tilan äänentoistotarpeet. 

 

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä kirjoitukset

👉 Millainen mikseri karaokea varten?

👉 5 Tapaa tarjota karaokea ravintolassa

👉 Hyväksi havaitut mikrofonit karaokeravintolaan

👉 Miten karaokea juonnetaan? - Vinkit aloittelijalle

👉 Karaokea ravintolaan - Mitä lupia tarvisen?

 

Haluatko tietää lisää Feelmentistä?

Feelment sopii erinomaisesti karaokekeikkailuun, sillä voit käyttää sitä aidosti offline-tilassa, eli ilman verkkoyhteyttä. Käytössäsi on lisäksi markkinoiden laajin karaokevalikoima, joka sisältää yli 50% enemmän kotimaista tuotantoa, kuin kilpailevissa järjestelmissä. 

 

Varaa aika kalenterista ja mietitään yhdessä sinun karaoketarpeita 😉

 

Tilaa ilmoitukset uusista blogiteksteistä sähköpostiin