Mitä vuonna 2024 tapahtui?

Iina Huikari
Kirjoittaja Iina Huikari
Lukuaika 4 min
18.12.2024 15:45

Vuoden lähestyessä loppuaan, huomaan jälleen tokaisevani: Miten ihmeessä tämä vuosi meni niin nopeasti? Eikös se ollut ihan äsken, kun pistettiin joululahjoja pakettiin? Pakko kai se on uskoa, että aika kulkee nopeaa, kun tekemistä riittää. On siis aika kääriä tämä vuosi rullalle, mutta ennen kuin hypätään seuraaviin seikkailuihin, haluan jakaa sinulle muutaman salaisuuden Feelmentin vuodesta 2024. 👀

Paljastuksia Feelmentin toimistoilta

Feelment pyörii kahden toimiston voimin, ja pääkonttorimme sijaitsee Pellossa, josta yrityksemme on myös kotoisin. Jotta linjojemme välillä olisi mahdollisimman paljon asiakkaita, olemme pystyttäneet sivukonttorin 854 km päähän Helsinkiin. Tämä onkin hauska puheenaihe meidän ja asiakkaidemme välillä! "Missäs päin Suomea sinä olet?" on varmasti yksi tämän(kin) vuoden yleisimmistä kysymyksistä, joita olemme kuulleet asiakkailtamme. Koska siihen on aina yhtä hauska vastata, kerron vaikket sitä kysynytkään: eli täällähän minä, Helsingin toimistolla.

Mutta mitä me ollaan oikeesti tehty tämän vuoden aikana?

No mehän rakastetaan lörpötellä asiakkaiden kanssa, joten ollaan puhuttu puhelimessa. Meille on soitettu ja me ollaan soitettu! Puheluita on pirissyt myös työkavereiden välillä, koska meillä pyritään siihen, että kysyä saa matalalla kynnyksellä. Oli ongelma sitten työkaverilla tai asiakkaalla.

Silloin, kun puhelinlinjat eivät ole laulaneet, täällä on sormet sauhuten kirjoitettu sähköposteja, blogijuttuja, uutiskirjeitä, käyttöohjeita ja vaikka mitä! Postipaketteja meiltä on lähtenyt yli 200 (pahoittelut luontoäiti), joten aikaa on toki mennyt konepalvelulaitteiden valmisteluun. Lisäksi ollaan suunniteltu tulevaa, testailtu bugeja ja fiksattu vanhaa. Joka maanantai ollaan istuttu koko porukan kanssa Teams-videopuhelun äärelle ja käyty läpi tärkeimpiä juttuja; onko asiakkailla ollut jotain ongelmia, mikä on toiminut ja mitä voitasiin tehdä vielä paremmin.

Tiilirakennus, jonka seinällä Feelmentin valkoinen logo. Katolla lipputanko, jossa lippu Feelmentin logolla.

Kuvassa Feelmentin Pellon toimisto.

Energiaa moottoriin

Kaksi asiaa ovat meille pyhiä: ruoka ja kahvi. Koska vatsalaukkumme on opetettu toimimaan kellontarkasti, klo 11 Pellon toimistolaiset ovat poistuneet murkinalle ja klo 12 Helsingin toimistolaiset. Ensimmäiset lyhyet keskustelut aiheesta "Mitä on lounaalla?" on käyty tänä vuonna jo kello kymmenen aikoihin. Asiakkaita ei kuitenkaan unohdeta kurnivasta mahasta huolimatta; pellolaisten täyttäessä vatsojaan kääntyy kaikki Pelloon tulevat puhelut Helsinkiin – ja toistepäin. Mutta voitte vaan kuvitella, miten on käynyt, kun Pellosta on tultu vierailulle Helsinkiin. Kyllä siinä on koeteltu miestä kokonaisen tunnin ajan, kun vatsa on tottunut ihan toiseen ruokarytmiin! Kahvia meillä on myös lipitetty enemmän kuin laki sallii. Aamukahvia on juotu muutama kuppi, lounasta sulateltu kahvilla ja eihän sitä nyt iltapäiväkahveja ole voinut olla keittämättä! Jos on piipahdettu jossain toimiston ulkopuolella, on palatessa toki todettu "keitetäänkös kahvit".

Hups, jotain meni vikaan...

Jos ja kun meille on sattunut mokia, se on johtunut ihan vaan siitä, että ollaan välillä tampioita. Feelmentin työntekijöitä ei ole korvattu tekoälyllä, joten inhimillisiä virheitä on tapahtunut. Kuten jo aiemmin todettu, me tykätään lörpötellä asiakkaiden kanssa, joten välillä siinä käy niin, että asioita unohtuu. "Muistakaa merkitä ylös" onkin ollut meidän yleisimpiä sisäisen viestinnän huomautuksia tänä(kin) vuonna. Meillä on kuitenkin se periaate, että mokat myönnetään rehellisesti. Kiitos ymmärryksestä kaikille teille, joiden kohdalle joku valitettava kömmähdys on päässyt tapahtumaan. Toivottavasti hommasta jäi hyvä fiilis kaikesta huolimatta! Ja jos ei, pistä viestiä niin korjataan asia!

Kehityksessä tehtiin tänä vuonna töitä Feelmentin sovelluksen ja My Feelment -sivuston käyttökokemusten parantamisen parissa. Erityisesti Feelmentin iOS- ja Android-versioihin saatiin paljon uusia ominaisuuksia. Lisäksi töitä tehtiin taustajärjestelmien parissa. Olemme erittäin kiitollisia aktiivisille asiakkaillemme, joilta olemme saaneet lukuisia hyviä kehitysideoita. "Laittakaa jatkossakin lisää hyviä kehitysideoita meille pohdittavaksi!” huikkaa Jussi kehityksestämme. 

 

5 suurta saavutusta tältä vuodelta

 

Viihdeväylä täytti 40-vuotta

Vuosi 2024 oli erityinen, sillä Viihdeväylä Oy täytti tämän vuoden toukokuussa 40 vuotta! Kiitos pitkästä taipaleesta kuuluu tietenkin yrittäjällemme Kalervolle, mutta myös kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä työntekijöillemme.


Neljäänkymmeneen vuoteen on mahtunut melkoinen määrä käänteitä aina 90-luvun lamasta tietotekniikan kehittymiseen. Mutta oi niitä aikoja! Olemme erityisen iloisia siitä, että olemme saaneet jakaa tämän pitkän taipaleen lukuisien asiakkaidemme kanssa. Itse melko tuoreena työntekijänä on ollut ihan mahtavaa päästä kuulemaan asiakkailtamme tarinoita siitä, miten firman palvelut ja tekniikka on ylipäätään kehittynyt vuosien varrella. Olen tänäkin vuonna naureskellut monen asiakkaan kanssa sitä, että heillä on pidempi taival Viihdeväylän matkassa, mitä minulla.

Mutta mistä Viihdeväylä sai nimensä? Ja mitkä tapahtumat ovat olleet merkittävimpiä yrityksen matkalla? Vastaukset löydät lukemalla meidän tarinan. Viihdeväylän 40-vee synttäreiden kunniaksi tiivistimme tarinan myös reilun parin minuutin mittaiseen videoon, jonka voit katsoa alta.



Kalervo palkittiin Lapin Vuoden yrittäjä 2024 -palkinnolla 

Synttäreiden lisäksi tänä vuonna päästiin juhlistamaan toista hienoa saavutusta, eli Lapin Vuoden yrittäjä -palkintoa, joka myönnettiin Kalervolle syyskuussa. Lapin Yrittäjien jakama palkinto pohjautuu alueen yrittäjien tekemiin ehdotuksiin, ja olemme äärimmäisen kiitollisia tästä tunnustuksesta!
 

 

Mainonta-palvelumme kirjasto kasvoi lukuisten juomatoimittajien mainoksilla

Olemme saaneet ilahduttavan paljon uusia yhteistyökumppaneita tänä vuonna. Suuri kiitos asiakkaillemme, jotka ovat jakaneet meille tietoa siitä, millaisille juomamainoksille olisi tarvetta. Mainoskirjastomme on kasvanut tänä vuonna Hartwallin, Olvin, Servaalin, The Helsinki Distilling Companyn, RPS Brewing Companyn, Nuija Distilleryn sekä Lignell & Piispasen tuotteiden mainoskuvilla ja -videoilla. Jos Mainonta-palvelumme ei ole vielä tuttu, voit kurkata siitä lisätietoja täältä.

 

Karaokea laulettiin 3,5 miljoonaa kertaa

Suomen ensimmäinen karaokebaari avattiin vuonna 1991. Aikalailla siis puolet meidän työntekijöistä on tätä nuorempia. Mutta sehän on aivan mahtavaa! Karaokella on erityinen paikka meidän sydämissä, koska emme tiedä aikaa, jolloin karaokea ei olisi ollut. Karaoken trendikkyys on ollut viime vuosina kasvussa, joka on myös ollut mahtavaa! Tämän vuoden aikana Feelmentin karaokea laulettiin yli 3,5 miljoonaa kertaa.

 

Kohtaamiset

Viimeisin, mutta oikeastaan se kaikista tärkein saavutus tämän vuoden aikana on ollut kaikki koetut positiiviset kohtaamiset. Se, kun Feelmentin palvelut ovat kohdanneet meidän asiakkaidemme tarpeiden kanssa tai kun ollaan saatu positiivista fiilistä aikaan. Oli kyseessä sitten niin pieni juttu, että meidän musakirjaston soittolista on saanut hyvälle mielelle tai vähän isompi ihmiskohtaaminen, kuten onnistunut asiakaspalvelu. Nämä ovat olleet meille kaikista tärkeimpiä saavutuksia, sillä meille tämän homman ydin on se, että me kohdataan toisemme. Kuunnellaan ja ollaan aidosti asiakkaidemme apuna ja tukena. Kaikki kohtaamiset meidän uusien ja nykyisten asiakkaidemme sekä yhteistyökumppaneidemme kanssa, ovat olleet suurin saavutus. Koska ilman asiakkaita ei ole Feelmentiä. 💙 Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa vuotta! Kehitystyö jatkuu ja toivottavasti yhteistyö myös juuri sinun kanssa, joka tätä tekstiä luet siellä ruudun toisella puolella.

Psst. Meidän tekninen tukemme jatkaa palvelemista tuttuun tapaan vuoden jokaisena päivänä klo 9–23. Joulupyhinä päivystyspuheluihin vastaa meiltä Miikka, Valtteri ja Severi.

“Asiakkaiden tekniset murheet tulee ykkösenä, joten ongelmat ratkotaan vaikkapa jouluruokailun lomassa.”
Miikka Marjamäki

Tekninen Tuki

 

 

Tilaa ilmoitukset uusista blogiteksteistä sähköpostiin